T-Print haluaa tehdä painotöiden tilaamisesta ja toteuttamisesta asiakkaalle mahdollisimman kätevää, huoletonta ja helppoa. Sen ansiosta asiakas voi keskittyä rauhassa liiketoimintaansa. Nyt kerromme, kuinka T-Printin ja Markki Oy:n yhteistyö sujuu.
Markki Oy on kotimaisten kattoturva- ja pihapiirin tuotteiden valmistaja ja metalliteollisuuden sopimusvalmistaja. Yrityksen tuotantotilat sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla Kortesjärvellä. Markki Oy:n tuotteisiin voi tutustua myös Sara Steel Oy:n tiloissa Keravalla.
Markki painattaa T-Printin kautta esimerkiksi hinnastoja, tuotekuvastoja ja erilaisia tietopaketteja. Parhaillaan työn alla on Starkki-ketjun vuoden 2020 infopaketti rakennusalan ammattilaisille. Suunnitteilla on myös uusia tuotteita, kuten Keravalla toimivan Sara Steel Oy:n tuotekuvasto.
Myyntijohtaja Jari Virtanen kertoo, että yhteistyö T-Printin kanssa alkoi lähes 2 sitten. Toimitusjohtaja Tommin hän oli tavannut ennen yhteistyön aloitusta muissa yhteyksissä.
– Aiemmin teetimme painotyöt Vaasassa, mutta aloittaessani työn Markki Oy:ssä halusin kilpailuttaa käyttämämme palvelut. Pyysin T-Printiltä tarjousta, josta ei voi kieltäytyä. Sellainen tarjous tuli, ja siitä yhteistyömme sitten lähti, hän kertoo.
Luotettavaa asiakaspalvelua
Yhteistyö T-Printin kanssa on sujunut hienosti: sovitut aikataulut pitävät ja painojälki on aina hyvää. Virtasen mielestä on myös iso etu, että hän saa asioida aina tutun henkilön kanssa.
– Meidän ei koskaan tarvitse olla huolissaan siitä, saadaanko homma maaliin. Pieniinkin muutoksiin reagoidaan T-Printissä aina heti, ja uusi vedos tulee todella nopeasti. Ei siis ole ollut mitään syytä edes miettiä muita painotaloja, hän summaa.
Postituspalvelu oikoo turhat mutkat
Markki Oy käyttää painotuotteiden tilaamisen lisäksi myös T-Printin postituspalvelua, joka helpottaa ja nopeuttaa yrityksen postitusprosessia. Virtanen on ollut palveluun erittäin tyytyväinen.
– Tuotteet lähtevät tekemämme saatekirjeen kera asiakkaille suoraan painosta. Yksi turha välivaihe jää siis pois, eikä kenenkään tarvitse nuolla kirjekuoria tehtaalla, hän nauraa.
Koska asiat toimivat hyvin, Virtanen kuulee mielellään myös uusista yhteistyön mahdollisuuksista T-Printin kanssa. Esimerkiksi graafisen suunnittelun palveluja on jo mietitty.
– Aika näyttää miten homma etenee. Meillä on myös harkinnassa tilata T-Printiltä sähköinen näyttö, josta voi näyttää tuotetietoja esimerkiksi messutapahtumissa, Virtanen sanoo.